sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Liikaset ruletti Skellefteåssa

Viikonloppuna pelattiin jälleen Skellefteå junior open. Oululaiset olivat mukana neljättä kertaa (2011 aloitettiin, lisäksi on käyty parissa muussa kisassa)) ja tästä on tullut mukava traditio ennen joulua. Järjestelyt olivat huippuluokka kuten aina. Se että majoitus on samass rakennuksessa on todella kätevää ja kun hallilla oli otettu neljäs kenttä käyttöön, aikataulussakin pysyttiin paremmin. Lauantaina oli taas mukavaa iltaohjelmaa koko porukalle eli kaikenkaikkiaan hienot kisat.
Eliittiluokassa Nuutti Ruokangas oli viimeistä kertaa mukana junioripuolella ja vanhat arkkiviholliset Albin Kaiding ja Filip Hultman jälleen pahimpina vastustajina. Albinin kanssa Nuutti palasi pitkästä aikaa voittokantaan, mutta Filip tuntuu kehittyneen huomattavasti, kun Ruotsin 2. Aryan Ahmed on muuttanut Skellefteåhon ja treenannut tiukasti Filipin kanssa. Tappio siis finaalissa Nuutille ja hopeaa.
A-luokassa oli mukana viisi oululaista. Parhaiten menestyi Severi Salminen, joka oli viides. Hieman kone takkusi molempien päivien vikassa pelissä ja siksi mitalisijat jäivät tavoittamatta. Oskari Laitinen oli hienosti 6. lauantaina peli kulki mukavasti, sunnuntaina vain ajoittain. Iida Takaluoma haluaa varmasti unohtaa lauantain, niin paljon jäi parannettavaa. Sunnuntai alkoi samoissa merkeissä, mutta 0-2 tappioasemassa juoni löytyi ja 3-2 ja 3-1 voitot. Flunssainen Saana Valasma ja jalkavaivainen Axel Åström niiskuttivat ja linkkasivat lauantaina häviöt ja sunnuntain jumbofinaalin vei Saana 3-1.
B-luokka oli oululaisjuhlaa. Jasper Liikanen pelasi upeat kisat. The running man juoksi muilta jalat alta vaikka välillä näytti pahalta. Mutta aina vaan Jasper nousi vaikka kaverilla oli jo ottelupallo. Voitto finaalissa 3-2 (12-10 viimeinen erä). Uskomatonta venymistä myös semifinaalissa jossa kaatui Johannes Hilli 3-1. Pronssipelissä Valtteri Laitinen voitti Johanneksen lähes finaalin kaltaisessa trillerissä 3-2. Näin Ouluun sijat 1, 3 ja 4. B-luokassa oli mukana myös ekaa kertaa Leevi Jokinen ja Topi Takaluoma ja ilman voittoja eivät pojat jääneet. Loppusijoitukset Leevi 10. , Topi 14.
C-luokassa Vilma  Liikanen pelasi todella ennakkoluulottamasti. Vasta finaalissa Vilma kohtasi voittajansa, mutta hopea kertoo kovasta kehittymisestä. Kisojen ensikertalainen C-luokassa oli Tomi Hyvälä. Ennakkoluulottomasti Tomi lähti peleihin ja loppusijoitus 8 on hyvä alku kilpailuuralle.
D-luokassa ei tällä kertaa oululaisia ollut, toivottavasti ensi vuonna saadaan mukaan alle 10v uusia junnuja.
Nuutti, Jasper ja Vilma
Kaikki tulokset
Kuvia 
Nyt joululoman viettoon, junnutreenit jatkuu 10.1.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Kauden päätös

Kausi päättyy perinteisesti Kinkkukisoihin ma 14.12. ja junnukisaan ke 16.12.. Lopuksi matkustetaan 19.-20.12. pelattavaan Skellefteå Junior Openiin 13 junnun voimin. Kisan kaaviot tulee TÄNNE

Kinkkukisassa pelataan nelinpeliä ja osallistua saavat kaikki halukkaat (alle 15v pitää olla pelannut Oululiigassa). Parinvalinta on vapaa, kisa maksaa 10€/nuppi (maksetaan kassalle) ja aloitetaan klo 17.30. ILMOITTAUTUMISET TÄNNE viimeistään 13.12.

Junnujen päätöskisa on ke 16.12. klo 17.30 alkaen. Tarkoitettu ihan KAIKILLE junnuille. Pelataan kisa tasoluokissa ja harkkaryhmiin osallistuville ei maksa mitään. Niille joille pelaaminen ei vielä luonnistu on oma kisa. Kaikki osallistujat palkitaan. ILMOITTATUMISET TÄNNE viimeistään 14.12.

Viimeiset treenit ovat to 17.12., sitten pidämme taukoa ja uusi kausi aloitetaan su 10.1. Ryhmiin ilmoittatuminen (uudet ja vanhat) hvalasma<at>gmail.com 24.12. mennessä. Ilmoita montako kertaa viikossa haluat harjoitella, sekä sinulle sopivat päivät.

Syyskauden tuloksia

Nordic Junior Openissa Milla oli hiensoti 6., Iida 14. ja Saana 18..

Juniorijoukkueiden SM kisoissa menestystä tuli hienosti U19 Severi, Milla ja Axel tulivat neljänneksi, U15 tuli kaksi mitalia Osku, Johannes ja Jasper hopeaa, sekä Saana, Iida ja Valtteri pronssia. U11 Vilma, Iivi ja Atte ottivat hienosti hopeaa. Näin OSK:n asema suomen toiseksi parhaana junioriseurana säilyi. http://www.squash.fi/?p=14991

Tampere Openissa Coach Harri ja Pääkkösen Marko hakivat OSK:hon kakkoskaavion kärkisijat http://www.squash.fi/?p=15107 . Saana kävi kokeilemassa siipiään naisten Eliittikisassa, sijoitus 6.

Siilinjärven Fontanella cupiin matkusti isompi kööri OSK:sta. Harri vei ykköskaavion voiton, finaalissa kaatui Nuutti. Samuli oli 5., JP 6. ja Severi 14. Kakkoskaaviossa Iida oli 3. ja Saana 4.
http://squashkuopio.com/


Oulun Squashliiga

Liigaa pelataan kolmihenkisin joukkuein
ke 28.10. Nallisport, ke 25.11. Hukka, ke 13.1. Nallisport, ke 16.3. Hukka.

Liigaa voi seurata Facebookissa . OSK:n joukkueita ovat Kyllä  Lähtee (Harri, Milla, Saana, Oskari ja Valtteri), sekä Pidä Tunkkis (JP, Severi, Iida, Axel ja Johannes). Muissakin joukkueissa pelaa OSK:n jäseniä.
Kahden kierroksen jälkeen tilanne on seuraava