lauantai 8. marraskuuta 2014

Mestaruus ja 3 muuta mitalia JJSMistä

OSK pelasi lauantaina juniorijoukkueiden SM kisoissa Helsingissä. Mukana oli Oulusta 6 joukkuetta, 19 pelaajaa ja 6 valmentajaa/huoltajaa.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Naisten divarin toinen kierros Tampereella 1.11.2014

Tampereen  liigakierrokselle kolmen kopla lähti pisteiden ryöstöön kukin omalta paikkakunnaltaan;Karoliina Oulusta ennen aamunkoittoa, Maisa Kokkolasta pari tuntia myöhemmin ja Lotta Vuorela Riihimäeltä omalla autolla. Matkalla juna-asemalta hallille sovittiin, että kaikki pelaavat omat pelinsä ja, jos joltakin vastustajalta pelaaja puuttuisi, pelaisi Maisa  toipilaana vähemmän. Pelit lähtivät pienen veryttelyn jälkeen käyntiin, Karoliinalle ohjeistettiin erätauolla jättämään etukenttäkikkailu ja tyttö alkoikin mäiskiä palloa malliikkaasti taakse ja saman pelityylin jatkuttua kaikki  kolme peliä päätyivät karoliinan voittoon. Maisa oli onnellinen, kun sai kerrankin laittaa ikiomaan mailaansa haluamansa kripin, mutta eka peliin sekään ei auttanut, niukka häviö viidessä erässä tarkasti lyönneelle  ESRC:n Yrsa Serenille. Seuraavan vastustajan  Minna Mäkelän pelityyli  olikin tutumpaa  ja virhelyöntien vähetessä Maisalle voitto 3-0.Lotta pelasi kaikki pelinsä voittoisasti ja varmasti, konkari ei liiemmin neuvoja tarvinnut. Kaikki pelit olivat kolmessa tunnissa pelatut, kentillä oli hyviä vääntöjä ja mustat pelipaidat olivat hiestä märkinä. Lotta kaipasikin omaa pelipaitaa, Laitisen painautus ei kelvannut, Laitiselle olisi  ollut kunnia saada nimensä tuon tasoisen pelaajan selkään keikkumaan... Mukava,kun Lotta pääsi vahvistamaan pelijoukkoamme, samalla tehokas nainen ehti kannustaa ja antaa vielä jokusen hyvän vinkin. Kuitenkaan Maisa Ja Karo eivät voineet ottaa  Lotalta vastaan päivälliskutsua paikalliseen pitseriaan, koska pitkäaikaisen perinteen mukaisesti Pelien jälkeen syödään Subilla;) Myöhemmin junassa körötteli kohti pohjoista kaksi väsynyttä mutta onnellista pisteiden ryöstäjää.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Raportti 2 div lohko D peleistä 1.11.2014

Kierros pelattiin vajaa joukkuein ja osaltaa myös vajaa miehistöin, kun Kuopio ei  saanut porukkaa kasaan flunssan piinatessa savolaisia ja Seinäjoeltakin oli saatu mukaan vain 3 miestä.
Päätimme yhdessä kaikkien joukkueiden kanssa pelata kaikki 3 peliä pois, ettei sunnuntaille ei jäisi yhtään peliä. Silti jouduimme tekemään extra järjestelyjä, kun Teeveestäkin tuttu  kosiapoika Klaus Kerttulalle piti järjestää mahdollisuus pästä jonnekin serkkujen kokoontumis ajoihin … Noo pienen tappelun ja hermoromahduksen jälkeen hommat onnistui ja kaikki oli suht tyytyväisiä… 

Naisten SM sarjan raportti

Kylmä aamu toivotti Mikkeliläiset tervetulleiksi Ouluun. Kaikkien aikojen ensimmäinen naisten SM sarjan kierros oli valmis alkamaan. Pelit päästiin aloittamaan vilpoisissa oloissa klo 11, vaikka Espoon joukkueet laskeutuivat vasta samaan aikaan lentokentälle. OSK pelasi järjestyksessä 1. Saana Valasma 2. Iida Takaluoma 3. Eevamaria Vuolo
Ensimmäisessä ottelussa Eevukan nilkkavaivasta ei ollut mitää tietoa ja boastit tekivät tulhojaan Mikkelin Mira Laaksosta vastaan. Selkeä 3-0 voitto Eevukalle. Seuraavaksi Saana sai kyytiä v 2011 suomenmestarilta Saara Vanhaselta 3-0. Mukavasti Saana pysyi kuitenkin pelissä mukana ja teki muutavia näyttäviä pisteitä. Iida pelasi Marianna Vanhasta vastaan ratkaisuottelussa, mutta ei saanut parasta lyöntiään päälle. Tappio selkeästi 3-0, tällaisia vatustajia vastaan pitäisi pystyä jo haastamaan paremmin.
Maestro Vuolo
Espoolaisten saavuttua paikalle ja pelattuaan keskinäisen ottelunsa, OSK aloitti ESRC II joukkuetta vastaan. Joukkue johtaa sarjaa, mutta peli noudatteli samaa kaavaa Mikkelin kanssa. Eevukka on iskussa! Tämä oululaisen naissquashin ikoni pelasi kuin parhaina vuosinaan ja pyöritti Nea Falckin 3-0. Saanalla ja Iidalla oli vastassaan ensimmäisen eliittikisan finaalipari Emilia Korhonen ja Riikka Piekäinen. Saana pelasi taas ennakkoluulottomasti Emiliaa vastaan ja Iidakin pystyi samaan Riikkaa vastaan. Tappiot kuitenkin molemmille 3-0.
Kolmanteen otteluun tuli vastaan ESRC I. Eevukan peli jatkui samoilla raiteilla eli 3-0 voitto Marja Vainiosta. Saanalta ja Iidalta odotettiin enemmän, ainakin erävoittoa, mutta haastamisen asteelle yritykset jäivät. Saanalle tappio 3-0 Pia Ojalalle ja Iidalle valitettava 3-0 Jenni Korhoselle.
Kaikenkaikkiaan hienot pelit Eevukalta ja playoffs paikka alkaa olla niiden avulla lähempänä. Saana ja Iida saivat hyvää kokemusta ja keväällä tai ensi kaudella nämä pelaajat haastetaan jo kunnolla.
Tulokset