Senioreiden SM kisoihin 15.-17.1. Oulusta lähti vain kajaanilaiseksi naamioitunut Marko Pääkkönen ja raahelaiseksi naamioitunut Mauri Välimäki. Päkä hoiti tiedustelun hyvin ja toi junnuille pronssista jalometallia haisteltavaksi M40 sarjasta, Maurin pelien päättyessä pariin tiukkaan 3-2 tappioon. Tulokset ja jutut
Seuraavana viikonloppuna juniorit matkasivat samaiseen halliin Ubertränare JP Salmisen johdolla. Kun jalometallin hajuun oli päästy, junnut putsasivat pöydän kaikissa luokissa, jossa oli edustusta. Tytöt alle 13v Vilma Liikanen kultaa ja Iivi Lappalainen pronssia.
Pojat alle 15v Johannes Hilli hopeaa ja Oskari Laitinen pronssia, sekä Jasper Liikanen 4., Valtteri Laitinen 8., Leevi Jokinen 11. ja Hugo Salovaara 13.
Tytöt alle 17v kolmoisvoitto menetettiin jo sijoittelussa kun kaksi pelaajaa joutui samaan lohkoon, mutta pakkohan järjestäjien oli jotain keksiä, että ei viedä kaikkea Ouluun. Iida Takaluoma kultaa, Milla Uusitalo hopeaa ja Saana Valasma 5.
Ja sokerina pohjalla, poikien pääsarja eli alle 19v, Nuutti Ruokangas kultaa ja Severi Salminen pronssia.
Kaikkiaan siis 3 kultaa, 2 hopeaa ja 3 pronssia. Tulokset ja jutut
Kahden kisan jälkeen hengähdettiin hetki ja pelattiin Nallisportissa Terva Cup. Nuutti jatkoi voittokulkuaan (Tulokset). Etelän ihmeitä ei kisassa nähty vaan he keskittyivät voittamaan mitaleita Yleisten luokkien SM kisoissa 12.-14.2... turhaan..., koska Oulussa päätettiin kuitenkin jatkaa ryöstöretkiä ja vahvistukseksi saatiin Heinäpään iloisia veikkoja eli kooma Squashin pelaajia. Ja kyyti oli jälleen etelän immeisille kylmää. Naisten B-luokan kullan vei mitalinälkäinen Saana Valasma.
Milla Uusitalo ja Iida Takaluoma laitettiin tiedustelemaan yleisen luokan antia ja Milla selvisikin sijoille 5.-8. Miesten B-luokassa Marko Pääkkönen kultaa ja Harri Valasma hopeaa.
Ja kooman iloiset veijarit Tommi Laine C-luokan kultaa ja Matti Impola hopeaa.
HUOM! Pronssimies ei seiso korokkeella :-) |