Miesten mestaruus on jälleen Olli Tuomisen tähtäimessä, ja se olisi Ollin uran 13. Mestaruusjahtia helpottaa pahimman kilpakumppanin Henrik Mustosen poisjäänti. Heken USA:n kiertueella tullut jalkavamma ei ole parantunut ja näin miehen kisat jäävät väliin. Myös vanhemman kaartin pelaajia ovat loppukaudesta vammat haitanneet ja siksi ainakin Mika Monto (6.) ja Arttu Moisio (3.) eivät saavu Ouluun. Ollin päähaastajaksi nousee näin Espoon Matias Tuomi, joka ei vielä tällä kaudella ole Suomessa hävinnyt. Sarjassa suurin mielenkiito kohdistuu junioreihin. Miten pärjäävät alle 19v suomenmestari Jaakko Vähämaa, kakkonen Tatu Knuutila ja kolmonen Tommi Ekholm? Entä alle 17v mitalikolmikko Jami Äijänen, Miko Äijänen ja Kristian Rautiainen? Miko on vasta 14 vuotias ja ikäluokkansa huippuja maailmassa. Juniorikaarti on laaja ja kovatasoinen, mutta miten he pärjäävät aikuisten sarjassa?
Perjantain pelit pääkentällä (5)
Pe 17.00 Miehet C Samuli Niskala SC Ruka - Nuutti Ruokangas OSK[5/8]
Aluksi tarjolla pohjoista junioritaituruutta, kun P15 suomenmestari Nuutti ottaa mittaa P13 hopeamitalistista Samulista. Pituusero Nuutin hyväksi 20cm, miten käy pelissä?
Pe 17.30 Miehet Y Kristian Rautiainen ESRC [5/8]-Jukka-Pekka Salminen OSK
Ottelussa vastakkain nuoruus ja nopeus vs. kokemus ja massa. Saako Kristian haettua Nallikarin expertin struubat ennenkuin ottelu on ohi? Ehtiikö massa lähteä liikkeille ennenkuin ottelu on ohi.
Pe 18.05 Miehet Y Teuvo Määttänen YlivSq - Henri Kronlund HSRC
Tämä on pohjois-etelä klassikko (siis Tepan ottelut on aina klassikoita). Jatkuuko Tepan voittokulku Nallisportissa (viimeksi kinkkukisavoitto nelurissa) vai lähteekö vinnarin mies lentoon?
Pe 18.40 Miehet Y Tomi Huhtamäki OSK - Miko Äijänen JSK
Illan puolivälissä ihmetellään tennismiehen kikkoja junnutähteä vastaan. Kestääkö junnutähden kantti, kun vastustaja ei pelaakkaan ihan tavallista kössiä?
Pe 19.15 Miehet Y Jaakko-Antti Peltola ESRC - Toni Kemppinen YlivSq
Ensimmäinen huolenaihe tässä pelissä on, mahtuuko Kemppisen ego kentälle? Mieshän uskoo voittavansa kaikki suomessa paitsi ehkä Ollin. Mutta jäädyttääkö Serton loppi Kajaanin miehen suunnitelmat täydellisesti? Jos peli on alle 5 erää, niin kisatoimikunta kiittää aikataulussa pysymisestä.
Pe 19.50 Miehet Y Jami Äijänen JSK - Tommi Ryyppö YlivSq
Heti perään toinen Kajaanin mies miettii miten saisi myös voittoputken jatkumaan (Tepan pari nelurissa). Kumpi saa pidettyä pelikuvion kasassa? (Minkä pelikuvion, kysyy tässä kohtaa Tommi?). Tästä kanssa mieluusti alle se 5 erää ja 1,5h
Pe 20.25 Miehet Y Harri Valasma OSK - Tommi Ekholm HSRC
Wannabe-seikkailu-urheilija katsoo, riittääkö kerran kuussa pelaaminen juniorin kaatoon vai pelkästään kipeisiin jäseniin? Kotikenttäetu on huomattava, mutta ehtiikö/pääseekö mies edes kentälle?
Pe 21.00 Miehet B Jaakko Nevala [3/4] SC Ruka - Toni Kemppinen YlivSq
Voi olla, että Kemppisen ego ei enää mahdu pääkentälle ja tämä peli pelataan toisella kentällä (esim. lentokentällä)
Toisen päivän peleihin olen laittanut lopputulosveikkauksia mukaan.
Yleensä saan veikkauksessa 0 oikein eli jos vaikka yksi onnistuis tällä kertaa.
Kokonaisuutena odotan nuorten nousua ja veikkaukset sen mukaan.
La 9.00 Miehet C
Lauantai aloitetaan miesten C luokan ottelulla, jos yön jälkeen saadaan
streami jälleen pelittämään. Tarjolla pohjois-Suomalaista taituruutta, tai
sitten ei.
La 9.35 Naiset Y Maarit Ekholm [5/8] ESRC - Eevamaria Vuolo OSK
Vuolo astelee 5 vuoden tauon
jälkeen Nallisportin viitoskentälle ja vastaan tulee taattua junnulaatua
ESRC:stä. Eevukan edellinen kentällä pelattu ottelu päättyi tappioon Jutta
Tuunaselle (terveisiä Uuteen Seelantiin Jutalle) SM finaalissa 2007, sen koomin
ei Eevukkaa ole Nallisportissa nähty pelihommissa (reenit on olleet Hukassa).
Mikä on ladyn kunto, se selviää nyt, vastus ei nimittäin ole helppo!
La 10.10 Naiset Y Nana Niskanen OSK - Jenni Nordling [5/8] ESRC
Vielä pidemmän tauon jälkeen kisakentille tekee paluun Nana, joka
muistetaan Oulun SM kisoista 2003. Rovaniemeläistynyt Nana ei ole
kenttäpuutteen (Rovaniemellä ei ole tällä hetkellä squash kenttiä) antanut
haitata vaan kisoihin oli päästävä. Tallessa olevat taidot testaa vahvaa nousua
rankingilla tekevä Jenni.
La 10.45 Miehet Y Olli Tuominen [1] - H.Valasma/T. Ekholm
Jos Valasma voitti, niin tätä teurastusta ei ole mukava seurata. Tai
tietysti, jos mies ärsyttää, niin nyt näkee kun kaveria viedään oikein kunnolla
Ollin toimesta ja hengitys vikisee kuin possulla. Toivottavasti siis Ekholm
voittaa, että nähdään hieman kauniimpaa squash viidettä.
La 11.20 Miehet Y Tatu Knuutila [5/8] - J.Peltola/T. Kemppinen
Valikoitunut veikkaus on, että Kemppisen ego on vienyt perjantain
ottelun viidennessä erässä 11-9. Nyt mennään astetta pidempään, kun juuri
juniori-iän ohittanut Tatu laittaa vauhtia palloon. Pitkä peli joka
tapauksessa, ja voittajaksi veikkaan Tatua 3-1, vaikka Kemppinen ei tätä veikkausta
voi käsittää.
La 11.55 Miehet Y Jaakko Vähämaa [3/4] ESRC - Matti Saarela YlivSq/Raimo
Yliranta JSK
Ylivieskan Karhu on ottanut ekan suupalansa perjantaina ja nyt
odotellaan mitä tapahtuu seuraavaksi. Matin ura on lähes 2x pidempi kuin
Jaakolla on ikää. Matin loukkaantumisista on kirjoitettu lehdissä ja
sairaskertomuksissa enemmän, kuin Jaakko on ehtinyt lukea elämänsä aikana.
Mutta taitaapi olla niin, että Karhulla loppuu fysiikka, juniorin
pyörityksessä. Tässä olen kyllä ollut Matin kohdalla useammin väärässä, kuin
olen nähnyt Jaakon otteluja. Jaakolle kuitenkin voitto 3-1.
La 12.30 Miehet Y K.Rautiainen/JP Salminen - Topias Aalto ESRC/Markus
Vanhanen MiSq
Veikataanpa, että tässä pelaa Rautiainen ja Vanhanen. Juniori vetää
isolla sydämmellä ja tsempillä, mutta Markus korjaa vielä 3-1 voiton.
La 13.05 Miehet Y Matias Tuomi [2] - T. Määttänen/H. Kronlund
Miesten toisen kierroksen viimeisessä ottelussa koko kauden suomessa
voittamattomana ollut Matias pallottelee helpohkon voiton Kronlundista (sorry
Tepa :-)) 3-0. Ei vaan sittenkin Tepasta, kun Henkan polvet sanoivat sopimuksen
irti ja mies ei pääse edes nousemaan Oulunkoneeseen.
La 13.40 Naiset Y Emilia Soini [1] ESRC - N.Niskanen/J. Nordling
Emppa saapuu Ouluun mestarisuosikkina ja esimmäinen vastustaja kaatuu
3-0. Mielenkiintoista olisi nähdä Nana Emppaa vastataan, mutta Jenni on
varmasti eri mieltä.
La 14.15 Naiset Y M.Ekholm/E.Vuolo - Nea Falk [3/4] ESRC
Jos Eevukka selvisi Maaritista niin, miten sitten käy tulosten
perusteella paremman Nean kanssa? Isoja kysymysmerkkejä tässä kohtaa.
Puolueellinen veikkaus, että Eevukka semeihin 3-1 voitolla (jos vaikka yksi
OSK:sta :-)).
La 14.50 Naiset Y Emilia Korhonen
[3/4] ESRC - Riina Koskinen [5/8] SqK
Kahden kovasti kehittyneen juniorin kohtaaminen tarjoaa varmasti
erittäin hyvää nais-squashia. Emilia on hallinnut kohtaamisia tällä kaudella
selvästi, mutta tuoko Nallisportin ja Oulun hieman erillaiset olosuhteet peliin
uusia käänteitä. Veikkauksena Emilia kuitenkin semeihin 3-0.
La 15.25 Miehet Y 1.
neljännesfinaali
Olli taas tulessa ja vastassaa.... Tuomas Häkkinen Mikkelistä. Tuomas on
väsyttänyt Tommin viidessä erässä kaataneen Jamin 3-2 piitkässä ottelussa. Nyt
Olli pyörittää 3-0 voiton ja Tuomas pääsee ajoissa bankettiin.
La 16.00 Miehet Y 2. neljännesfinaali
Edessä yksi päivän mielenkiintoisimmista peleistä Aleksi Leskinen HSRC
ja Tatu Knuutila ESRC. Tasainen peli tiedossa,
olisiko Tatusta jo semifinaaliainesta? Vaikea veikkaus, mutta vastaan kyllä.
Laitan tämän Tatulle 3-2
La 16.35 Miehet Y 3. neljännesfinaali
Aikataulu on tässä kohtaa jo heittänyt pahasti. Epäilen, että ollaan n.
tunti myöhässä. Janne Järvisen ja Jaakko Vähämaan ottelu on toinen
mielenkiintoinen tapaus. Molemmat on valittu EM kisajoukkueeseen, joten tasokas
ottelu on tiedossa. Tässäkin kohtaa veikkaan nuoruuden voittoa, Jaakolle 3-2.
La 17.10 Miehet Y 4. neljännesfinaali
Markus Vanhanen siis raivasi tiensä Matiasta vastaan. Yllätysvalmis
Markus vie ekan erän, mutta kun Matiaksen koneet pääsevät vauhtiin, korjaa hän
voiton 3-1. Markus pääsee tyytyväisenä Tuomaksen kanssa bankettiin,
toivottavasti ennen seitsemää.
Loppuilta on platen pelejä tai ei ole. Voi olla, että ne on saatu
pelattua muilla kentillä tai niitä ei pelata.
Sunnuntain spekulaatiot vielä ennen perjantaita. Onnistunko saamaan
yhtään finalistia oikein?
Sunnuntain spekulaatiot voisi aloittaa muista luokista, joita ei näy
streamissa
Miehet D:
Tämäkin sarja on täynnä junnuja, hienoa! Semifinaaleihin saamme 11v
lahjakkuuden Espoosta, Elias Korhosen, koska tauolta palannut kehäkettu Janne
Paavilainen ei ihan ehdi kuntoon. Vastaan tulee Mikkelin Markku Olkkonen. Toki tässä
kohdassa kaaviota on myös kisojen ekakertalainen ja sitä varten OSK:n liittynyt
Janne Aalto, joten kysymysmerkkiäkin on ilmassa. Veikkaan kuitenkin, että
Olkkosen rutiini vie finaaliin. Toinen semifinaali on Seinäjoen hiipiän Jarmo
Suokon ja mailapeluri Tommi Laineen välinen. Tommi on taas normi-iskussa, joten
ilman hermojen menetystä mies menee finaaliin. Toki finaalissa Tommilta palaa
hermo ja vähintään yksi Wilson saa kyytiä ja näin Olkkonen hoitaa finaalin 3-2.
Naiset B+C:
Sarjassa Kuopion ja Oulun juniorit ottavat mittaa toisistaan ja Oulun
äippäkerhosta. Treeneissä Oulun tytöt ovat pitäneet ”äippiä” jo tiukoilla,
joten finaalissa kohtaavat Kuopion Hetta Huuhka ja toinen ”äipistä” eli Sari
Kipinä. Voittajaksi veikkaan Hettaa ja kolmanneksi nousee Oulun junnuista
Milla. Tietysti, jos Oulun tyttöjen fysiikkavalmentaja Maisa Laitinen jaksaa
flunssan jäljiltä lähteä isoon laukkaan, saattaa hän viedä koko potin.
Miehet C:
Kisojen isoin luokka on täynnä yllätysmahdollisuuksia ja veikkaaminen on
todella hankalaa. En löydä yhtään selvää ennakkosuosikkia eli kisan voi viedä
lähes kuka tahansa (no ehkä Rikberg tai Ulkuniemi, koska sunnuntainakin pitää
pelata). Vedetään ihan hatusta finaalipariksi Eko Nevalainen Mikkelistä (ai
niin pelit on sunnuntainakin... eli ehkä ei sittenkään) tai Kari Niskala
Kuusamosta ja kotiinpäinvedolla Harri Antikainen, joka myös voittaa luokan?
Tässä luokassa olen ihan tutkalla. Hei, nyt keksin, jospa Jäälin Parkerilla olis
kerrankin analyysit kohillaan ja nesteytys myös ja kampeis ittensä voittoon
asti?
Miehet B:
Mielenkiintoinen luokka. C-luokkaan rankattu Janne Koskelin herättää
pelkoa Turussa asti ja häntä moni veikkaa luokkavoittajaksi. Minä en J. Finaaliin nousevat Oulun Ville Hiltunen ja
aivan oikein Kajaanin isoego Kemppinen (onhan myös nämä molemmat entisiä
A-luokan miehiä). Kemppinenhän saattaa napsaista jopa luokkavoiton Yleisen luokan
pettymyksestä sisuuntuneena (tai jos sittenkin Koskelin...).
Sitten streamauksen pariin...
9.00 Ehkä joku Miesten C platen matsi, jos streami kunnossa, pelaajat
paikalla ja peliä ei ole pelattu lauantaina.
9.40 Naiset B+C:n semifinaali kts. edellä
10.20 Naisten Y 1. semifinaali
Jos Eevukka on selvinnyt tänne asti, nyt koitti tappion hetki. Emppa
Soini on niin vahvassa vireessä, että Eevukalta vaaditaan aivan uran parasta
peliä. Sitä ei kuitenkaan saada nähdä kuin ajoittain. Laitetaan 3-1 Empalle.
11.00 Naisten Y 2. semifinaali
Emilia Korhonen laittaa tässä matsissa Saara Valtolan tiukemmalle kuin
koskaan aikaisemmin. Saara mestarisnaisena hoitaa kuitenkin itsensä finaaliin
3-1.
11.40 Miesten 1. semifinaali
Nyt nähdään kuinka paljon Matias on Jaakkoa edellä. Veikkaan, että
rutiinia ja taitoa on sen verran enemmän, että 3-1 voitolla Matias finaaliin.
12.20 Miesten 2. semifinaali
Ollihan se tässä, Tatua kesyttämässä... Vaikka Olli saattaakin innostua
banketissa joraamaan bändin kanssa, mies hoitaa tämän kotiin ammattilaisen
varmuudella 3-0.
13.00 Naisten pronssipeli
Tuoko Eevukka jälleen mitalin Ouluun? Pakko sanoa, että KYLLÄ. Toisaalta
tämä on kyllä aika vahvasti sanottu, kun en ole nähnyt ladyn pelaavan viiteen
vuoteen J. Todennäköisesti
pronssin siis vie Emilia.
13.40 Naisten finaali
Tasokasta naissquashia tiedossa. Onko Saara löytänyt aseet Empan
kaatoon? Empan lobit ja stopparit ovat kyllä Nallisportissa myrkkyä, enkä itse
ainakaan niitä haluaisi hakea. Kaikki tasaset olen veikannut junnuille, joten
Emilia Soini ESRC on Naisten Suomenmestari 2012.
14.20 Miesten pronssiottelu = toisinto alle 19v finaalista tammikuulta.
Samalla kaavalla mennään ja samalla tuloksella. Uskokaa tai älkää, eränumerotkin
on ihan samat. Minkä sille voi, että kaverit kehittyy tasatahtia. Jaakolle siis
SM pronssi lukemin 3-2. Toisaalta Jaakko voi olla = Janne...
15.00 Miesten finaali
Niin, mitä on muuttunut vuosien saatossa näiden miesten voimasuhteissa?
Ei juurikaan heilahteluita eli samalla 3-0 voitolla mennään kuin normaalisti,
vai ottaisiko Matias erän? Joka tapauksessa, Olli Tuomiselle 13. suomen
mestaruus.
Tämmöset kisat meillä tällä kertaa. Oma veikkaukseni siis
Miehet D: 1. Markku Olkkonen MiSq 2. Tommi Laine RCU 3. Jarmo Suokko
SqJu
Miehet C: 1. Eko Nevalainen MiSq 2. Harri Antikainen OSK 3. Arto
Blomqvist OSK
Miehet B: 1. Toni Kemppinen YlivSq 2. Ville Hiltunen OSK 3. Matias Hänninen
SqK
Miehet Y: 1. Olli Tuominen ESRC 2. Matias Tuomi ESRC 3. Jaakko Vähämaa
ESRC
Naiset B+C: 1. Hetta Huuhka SqK
2. Sari Kipinä OSK 3. Milla Uusitalo OSK
Naiset Y: 1. Emilia Soini ESRC 2. Saara Valtola MiSq 3. Eevamaria Vuolo
OSK
Laita oma kisaveikkauksesi kommentteihin perjantaihin klo 17 mennessä, lähimmäksi arvanneelle
yllätyspalkinto!
D: Markku Olkkonen,Tommi Laine,Jarmo Suokko
VastaaPoistaC: Antti Rikberg,Niskala,Blomqvist
B: Ville Hiltunen,Kemppinen,Thill
Y: Olli Tuominen, Matias Tuomi,
NY: Emilia Soini, Saara Valtola,Evamaria Vuolo
N B+C: Hetta Huuhka,Sari Kipinä,Milla Uusitalo
Miehet Y
VastaaPoista1. Olli Tuominen
2. Matias Tuomi
3. Janne Järvinen
Naiset Y
1. Emilia Soini
2. Saara Valtola
3. Emilia Korhonen
Naiset B
1. Henrietta Huuhka
2. Milla Uusitalo
3. Iida Takaluoma
Miehet B
1. Marko Kämäräinen
2. Ville Hiltunen
3. Toni Kemppinen
Miehet C
1. Esko Nevalainen
2. Antti Rikberg
3. Arto Blomqvist
Miehet D
1. Markku Olkkonen
2. Tommi Laine
3. Jarmo Suokko
MY: 1. Olli Tuominen 2. Matias Tuomi 3. Janne Järvinen
VastaaPoistaNY: 1. Emilia Soini 2. Saara Valtola 3. Eevamaria Vuolo
MB: 1. Marko Kämäräinen 2. Ville Hiltunen 3. Toni Kemppinen
MC: 1. Esko Nevalainen 2. Tapio Ulkuniemi 3. Arto Blomqvist
MD: 1. Markku Olkkonen 2. Tommi Laine 3. Jarmo Suokko
NB: 1. Henrietta Huuhka 2. Sari Kipinä 3. Milla Uusitalo
Pisteet seuraavasti: Nimi ja sijoitus oikein 3p, nimi oikein sijoitus väärin 1p.
VastaaPoistaPisteet:
Lyytikkä 9p+9p+3p+1p+5p+9p=36p
Heke 9p+6p+4p+3p+1p+5p=28p
JP 5p+2p+1p+6p+9p+9p=32p
Allekirjoittanut 5p+1p+6p+6p+9p+9p=36p
Eli Jaettu voitto Lyytikän ja allekirjoittaneen välillä. C-luokka oli kaikkein vaikein kukaan ei saanut sitä lähellekkään oikein, mutta voittaja löytyi kaikkien rivistä.