sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Finnish Junior Open

Kahdeksan OSK:n junnua pelaa viikonloppuna Finnish Junior Openissa Talissa, Helsingissä.
-----------------
Suununtainkin peleistä selvittiin hienosti, ja kotiintuomisina oli Millan pronssi ja ainakin yhdessä autossa hirveesti höpötystä :-)

Sunnuntain pelit aloittivat alle 13v pojat. Oskari pelasi "normaalipelin" ja voitti Espoon Andreas Holmqvistin helpohkosti 3-0. Johannes pelasi hyvin mutta 3v vanhempi Topi Luhtala hallitsi kentän tapahtumat ja voitti 3-0. Isommat pojat sensijaan toivat voitot. Teemu taisteli hienosti ja hallitsi hermonsa hyvin voittaen Niklas Kankaanpään 3-2. Nuutin "moottori" yski vain ajoittain ja hyväperusrullaus toi 3-1 voiton Touko Juntusesta ja loppusijoitukseksi tuli viides.
Seuraavana kentälle astelivat tytöt. Saana kuittasi Karoliinan eilisen tappion ja voitti Lu Congin 3-0. Karoliina  pystyi hieman "pökkyräisenäkin" voittamaan Iida Lehikoisen 3-0. Sitten oli Oulun jäsentenvälisen pronssiottelun vuoro. Iidan ja Millan kaksi ensimmäistä erää noudattelivat lauantain Milla-Saana ottelua. Hyvää peliä molemmilta ja Milla puristi lopussa erät itselleen. Kolmannessa Milla siirtyi jo selkeään johtoon, mutta sitten Iida heräsi taistelemaan vieden erän jatkopalloille. Milla kuitenkin vei erän hieman epäselvien tilanteiden jälkeen 14-12. Näin tyttöjen loppusijoitukset Milla 3., Iida 4., Saana 5. ja Karo 7.




Päivä jatkui pikkupoikien loppupeleillä. Johannes taisteli hyvin Andreasta vastaan mutta tappio tuli erin 3-1. Oskari pelasi ajoittain hyvin Topia vastaan, mutta Topin tarkat linjalyönnit menivät kokonaisuudessaan paremmin taakse ja tappio tuli erin 3-1. Kisojen nuorimpien osallistujien loppusijoitukset: Oskari 10. ja Johannes 12.
Päivän päätti Teemun koitos Ukrainan poikaa vastaan. Teemu jatkoi hyvää päiväänsä, voitti selkeästi 3-0 ja oli lopputuloksissa hienosti 5.

Kaikki tulokset: http://www.squash.fi/?p=8237#more-8237
Pääkentän otteluiden tallenteita voi katsoa Youtubessa hakusanalla 2012 FJO

------------------
Lauantain aloitti Oskari, joka pelasi hienosti ykkössijoitettua Elias Korhosta vastaan. Tappio tuli kuitenkin 3-0. Seuraavaksi Nuutti sai kylmää kyytiä Kristian Rautiaselta. Nyt Nuutti sai todella kokea sen mitä tapahtuu kun lyönnit eivät tule taakse. Selkeä 3-0 tappio.
Tytöistä Karoliina aloitti pelit ja pelasi hienosti Euroopan ranking ykköstä Ukrainan Nadia Usenkoa vastaan, vaikka tappio tuli 3-0 niin taistelu oli hyvä. Saana ja Milla pelasivat keskenään erittäin hyvätasoisen pelin. Milla oli erien lopussa tarkempi ja vei ottelun 3-0. Iidalla oli helppo aamupuhde ja Espoon Iida Lehikoinen kaatui helposti 3-0.
Vihdoin pääsi Teemukin avaamaan kisansa. Kokolasikenttä ja Teemun lyönnit jäivät vajaiksi, siten Turun Santtu Elo oli yllättävän selvästi parempi suoraan 3-0. Johannes avasi kisansa samaan aikaan ja vaikka Johannes pelasi hyvin, niin 9-vuotiaan eväät eivät ihan riittäneet vanhampaa ja isompaa vastustajaa vastaan vaan tappio tuli 3-0, aikka viimeisen erän Johannes sai jo jatkopalloille..
Osku lähti toiseen oteluunsa haastamaan Kuopion Veikko Herolaa oikein kunnolla. Pelin puolivälissä se onnistuikin, mutta alun hermoilu ja lopun turhautuminen käänsi pelin helpolla Veikolle 3-0.
Nuutti hoiteli toisessa ottelussaan yllättävän helposti Järvenpään Frans Lehmusvaaran 3-0. Seuraavaksi hävisimme Ukraina-Oulu maaottelun selvästi 2-0. Milla pystyi ajoittain haastamaan Euroopanlistan 3. Alina Bushman, mutta erävoittoakaan ei vielä tippunut. Nadiaa vastaan Iidalla ei ollut mahdollisuuksia ja pisteitäkään ei tullut kuin muutama. Oulu-Espoo kaupunkiottelu päätyi sen sijaan 1-1. Saana voitti omanasa helposti 3-0, mutta Karoliina joutui taipumaan kovan taistelun jälkeen Lu Congille 3-1. Jostain syystä Karo ei ihan päässyt omalle tasolleen ja kovasti kehittynyt Lu pääsi yllättämään.

Teemu ja Johannes hävisivät toiset pelinsä selvästi 3-0 sijoitetuille Espoon Sebastian Liljalle ja Kuopion Ville Koskiselle.
Nuutti voitti vielä illalla Ukrainan Vladys Busliukin 3-1.

------------------
Perjantaina tulessa olivat jo kaikki 4 tyttöämme Karoliina, Milla, Saana ja Iida, sekä pojista Nuutti.
Tytöt ottivat puhtaat 3-0 voitot ilman hankaluuksia Espoon tytöistä.  Huomenna vastus kovenee kaikilla klo 11.40, Milla ja Saana jatkavat vastakkain.
Nuutti pelasi suhteellisen hyvin varsinkin siihen nähden, että kyseessä oli kauden eka kisapeli, vastus oli kova ja vuotta vanhempi, takana oli pitkä matka ja peli pelattiin täyslasikentällä. Tanskan Casper Kloster oli kuitenkin 3-0 parempi.
Huomenna jatkuu ja ainakin Karoliinan ja Nuutin pelit näkyy myös nettistriimissä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti