sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Raportti 2 div lohko D peleistä 1.11.2014

Kierros pelattiin vajaa joukkuein ja osaltaa myös vajaa miehistöin, kun Kuopio ei  saanut porukkaa kasaan flunssan piinatessa savolaisia ja Seinäjoeltakin oli saatu mukaan vain 3 miestä.
Päätimme yhdessä kaikkien joukkueiden kanssa pelata kaikki 3 peliä pois, ettei sunnuntaille ei jäisi yhtään peliä. Silti jouduimme tekemään extra järjestelyjä, kun Teeveestäkin tuttu  kosiapoika Klaus Kerttulalle piti järjestää mahdollisuus pästä jonnekin serkkujen kokoontumis ajoihin … Noo pienen tappelun ja hermoromahduksen jälkeen hommat onnistui ja kaikki oli suht tyytyväisiä… 

OSK – SqJu 2-2 (6-6 / 89-82)
Nuutti Ruokangas – Petri Packalen 3-0 (11/3 12/10 11/3)
Severi Salminen – Martti Hämäläinen 0-3 (2/11 2/11 3/11)
Teemu Mankinen – Jaakko Keski-Niskala 0-3 (9/11 5/11 1/11)
Oskari Laitinen – wo 3-0 (11/0 11/0 11/0)

Ykköspelaajana häärinyt Nuutti pelasi vakuuttaavaa peliä ja voitti selvästi ykkös jussin. 
Antikaisin Samulin ollessa suorittamassa varusmiespalvelua pääsi Severi kokeilemaan 2 pelaajan paikkaa ja vastustajana oli kova luu Martti Hämäläinen. Martti pelaa erikoista, mutta varmaa peruspeliä, joka oli vielä Severille liian suuri haaste, vaikka pitkiä palloralleja nähtiinkiin.  Voitto kakkos jussille.
3 Pelissä Teemu pääsi pelaamaan tennis miestä vastaan, joka on pelaillut 2-3 vuotta kössiäkin ja näyttävästi pelasikin. Pelirutiini näkyi siinä, että turhia virheitä ei tullut ja Teemun huonot ja epätarkat lyönnit tiputeltiin volleynä etukentälle. Teemu hyytyi ja masentui omiin huonoihin lyönteihinsä ja peli meni kovasta yrityksestä huolimatta kolmos Jusseille
4 Pelaajana aloitti liiga uransa 12 v Oskari Laitinen. Osku napsi eka pisteensä luovutusvoitolla ja sehän kyllä Oskulle sopi !!!

JoSK – OSK 3-1 (10-4 / 135-105) 
Henri Kananen – Nuutti Ruokangas 1-3 (8/11 6/11 11/9 5/11)
Sami Simonen – Severi Salminen 3-0 (11/8 11/2 11/3)
Ville Luolamo – Teemu Mankinen 3-1 (6/11 11/6 11/5 11/6)
Kjell Grinden – Oskari Laitinen 3-0 (11/9 11/6 11/7)

Nuutti pelasi päivän parhaan pelinsä Henriä vastaan. Henri juoksi ja pelasi varmaa peliä, mutta Nuutin jyräys lopetti turhat juoksut tällä kertaa. Vain 3 erä lipsahti Henrille Nuutin vähän hermoilessa erän tärkeimissä palloissa, mutta 4 erässä Nuutti löysi jälleen oman rytminsä ja ottelu Nuutille suht varmasti. 
Severi pääsi pelaamaan JoSq kokenutta Sami Simosta vastaan ja pystyi jälleen pelaamaan tasaista peliä , mutta muutamat helpot pallot keskelle veivät eka erän Samille. 2-3 erässä Sami lisäsi lyöntehinsä kovuutta ja tarkuutta ja niinpä Severltä pallot karkasivat vielä useammin keskelle ja Sami napsi voiton ottelusta.
Teemu Pelasi Luolamon Villeä vastaan, joka on myös kehittynyt pelaajana verrattuna viime vuodesta. Ville oli fyysisempi ja varmempi kahden kovakuntoisen pelaajan kohtaamisessa. 
Osku pääsi pelaamaan Kjellä vastaan. Tämä oli Oskulle ihan hyvä ja tasainen vastus. Peli olisi voinut käänytä Oskarille, mutta tasisessa pelissä vanhempi pelivastustajalla oli paremmat hermot ja malttia enemmän tärkeissä palloissa ja voitto Joensuuhun.

MiSq III – OSK 3-1 (9-5 / 118-99)
Joni Pentikäinen – Nuutti Ruokangas 0-3 (5/11 3/11 2/11)
Roope Suutari – Severi Salminen 3-0 (11/8 11/5 11/5)
Klaus Kerttula – Teemu Mankinen 3-2 (11/6 4/11 11/3 5/11 11/1)
Olli Lintunen – Oskari Laitinen 3-0 (11/5 11/7 11/4)

Ykköstykki Nuutti jatkoi siitä, mihin oli edellisissä peleissään jäänyt ja rummutti voittotahdit Mikkelin Jonista. 
Severi pääsi pelaamaan Roopea vastaan ja peli olikin tasaista vääntöä, mutta turhan helpot ratkaisut ja Roopen kova työnteko palkittiin ja näin ollen Severille tuli häviö.
Teemu pääsi jälleen pelaamaan tennismiestä vastaan. Klaus ei ole kehittynyt samaan tahtiin kuin pojat, mutta pelihermoilla ja kovalla kilpailukokemuksella vanha tennistuuppari ottaa voittoja nuoremmista kössipelaajista.  Tässäkin pelissä voitto olisi voinut olla mahdollista, jos Teemu olisi pelannut kaikki erät alusta loppuun keskittyneesti ja periksiantamattomasti eikä olisi lopettanut peliä kesken siinä vaiheessa, kun vastustaja sai 2 pisteen johdon erässä. ( Tätä ihmetteli myös Klaus pelin jälkeen. )
Oskari pääsi pelaamaan todella kokenutta pelimiestä vastaan, joka on vuosien mittaan napsinut voittoja monista oululaisista pelimiehistä. Osku pelasi niin hyvin kuin pystyi, mutta tällä kertaa voitto meni Mikkeliin Ollin mukana.

Yhteenveto. Eteenpäin on menty viime vuodesta. Silti voitot ovat tiukassa. Severin, Teemun ja Oskarin  pitää saada lisää tällaisia pelejä.  Llinjalyönti- ja takakenttäpelissä ollaan edelleen jäljessä vastustajia.  Lisäksi luottaminen ja uskominen omaan tekemiseen pitää saada kasvuun … Senhän pitäisi kasvaa kovalla treenaamisella ja pelaamisella!! Nuutti on hyvä esimerkki siitä,  miten näistä peleistä aletaan ottamaan voittoja ——> kovalla työllä ja treenaamisella alkaa voittojakin tulemaan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti