Tuttuun oululaiseen tapaan hieman ennakkotunnelmia kisoista. Hienoa, että saatiin näin isot kisat aikaiseksi, toivottavasti kaikki viihtyy.
Kisapaikka alkaa rakentua tänään klo 18 ja klo 18.30 ollaan jo tositoimissa. Lopullisen muodon kisapaikka saa vasta huomenaamulla, kun laserammuntavehkeet saapuvat paikalle. Suliskenttä, lyöntiverkko ja pingispöytä laitetaan kuntoon jo illalla.
Ensimmäiset espoolaiset ovat jo Oulussa totuttelemassa ilmasto- ja aikaeroon, illalla saapuu vielä yksi joukko. Isoin erä saapuu aamun 8.05 koneella. Toivottavasti kone ei ole myöhässä, kun osa joutuu pelaamaan jo klo 9. Suurempi arvoitus on, pääsevätkö Skellefteålaiset paikalle ajoissa. Bussi lähtee paikallista aikaa aamuyöllä kohti Oulua, toivottavasti kaikki pelaajat ovat mukana. Muutaman peruutuksen takia voidaan pienet säädöt sallia, mutta kentät ovat todella täynnä koko päivän aina iltakahdeksaan asti. 126 peliä pitäisi pelata lauantain aikana.
Sunnuntain joukkukisan kaaviot tulevat illalla. Poisjääntien takia pitänee vielä yhdistellä yksi Espoo/Oulu joukkue. Ylemmässä sarjassa on 10 joukkuetta ja alemmassa 12 tai 11.
Ennakot:
Kaikissa luokissa on kaksi ennakkoasetelmaa Suomi-Ruotsi ja pojat- tytöt.
Valio-Elit:
Kuopion Matias Hänninen on selvä ennakkosuosikki 150€ pääpalkinnon saajaksi, sen verran vahvoja otteita kaveri näytti viime viikonlopun SM kisoissa. Skellefteån Filip Hultman on ykköshaastaja, vakuuttavaa peliä syksyllä kotikisoissa. Sitten onkin ihan avoin pakka. Kuinka naisten SM 3. ja 4. Riina ja Nea pärjäävät pojille? Näitä pelejä ei ole kisoissa nähty eli mielenkiintoista.
A:
Skellefteån kaksikko Edvard ja Emil olivat jo tulossa Valioluokkaan, mutta pullahtivat sieltä viime hetkessä ulos. Lisäksi mukana kovat Christoffer ja Filip.Vastaansa he saavat alle 15v maajoukkupojat Suomesta ja A luokan kärkinaiset. Pystyykö Suomi murtamaan ruotsalaisten rintaman, vai onko semit Skellefteån jäsentenväliset?
B:
Jälleen kaksi kovaa Skellefteåsta Nils ja Simon. Nyt alle 15v maajoukkueen tytöt yrittävät horjuttaa ruotsinpoikia. Toivottavasti ei Skellefteån jäsentenvälistä finaalia, eihän tytöt!
C:
Tässä luokassa mennään Espoo-Oulu akselilla. Ennakkosuosikit Oulun Iida ja Espoon Anni ovat kovia alle 15v maajoukkueleirityksessä esiintyneitä eli poikien on syytä olla huolissaan. Pojissa mielenkiintoa lisää espoonengalntilainen Samual Aiston, joka kuuleman mukaan on jälleen kehittynyt harppauksin. Mitään ei myöskään anna ilmaiseksi P11 SM mitalikolmikko eli Oulun Osku ja Johannes, sekä Helsingin Leo.
D:
Tässä luokassa ei suuria ennakkosuosikkeja ole. Suurin osa pelaajista ei ole koskaan pelannut keskenään ja porukkaa on Espoosta, Oulusta ja Skellefteåsta, tyttöjä ja poikia, alle 15v, 13v ja 11v sarjalaisia, joten mielenkiintoa ei ainakaan puutu.
E:
Rohkeat viisi kisojen ensikertalaista lähtee pelaamaan sinisellä pallolla kaikki kaikkia vastaan. Hyvillä syötöillä pärjää jo pitkälle, lopputulokset näemme iltapäivällä :-).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti