maanantai 4. marraskuuta 2013

Kiireinen squashviikonloppu takana

Lauantaina OSK:n tytöt Milla, Iida ja Saana aloittivat naisten liigauransa Tampereella. Tytöt pelasivat hienosti ja tuomisina oli kolme voittoa ja sarjan kärkipaikka.
Ensimmäisessä ottelussa Saana hävisi Tampereen ikinuorelle Helena Laineelle 3-0. Hieman oli Saanalla vielä pelikuvio hakusessa ja konkari pääsi yllättämään. Milla ja Iida kuitenkin voittivat omat pelinsä selkeästi 3-0 ja näin 2-1 voitto OSK:lle.
Toisessa ottelussa tuli vastaan tuli Espoon ESRC Black. Saana voitti omansa selvästi 3-0, Milla ja Iida veivät omissa otteluissaan kaksi ensimmäistä erää selvästi, sitten pieni herpaantuminen ja erämenetys ja lopuksi taistelemalla 3-1 voitot molemmille. Peli siis OSK:lle 3-0.
Kolmannessa pelissä vastaan asettui ESRC Blue. Saana aloitti hieman hermoillen, hävisi ekan erän, mutta sitten selkeä 3-1 voitto. Milla pelasi hienosti Raila Luhtalaa vastaan, mutta Railan kokemus käänsi Millan 2-0 johdon 3-2 tappioksi. Harmittava tappio, mutta juuri näitä pelejä tarvitaan. Iida hoiti lopuksi oman isuutensa tyylikkäästi 3-0 ja näin kolmas voitto lukemin 2-1.
Seuraava kierros tytöillä on tammikuussa ja silloin vastaan asettuu sarjan ennakkosuosikki ESRC Red.
Voittoisa joukkue, Iida, Saana ja Milla

Nallisportissa oli todellinen squash-huuma viikonloppuna. Siihen mahtui Miesten 2. divisioonan 40 ottelua, 30 innokasta Oulun Lipon tyttöpesisjunnua ja saatiin mahtumaan myös kahden päivän alkeiskurssi (ja sunnuntain päätteksi normaalit junnujen treenit).
Miesten 2. divisioonassa pelattiin kahtena päivänä, kaikki joukkueet toisiaan vastaan. Pelit aloitettiin lauantaina klo 15 ja sunnuntaina klo 10. Pelisysteemi sai kiitosta kaikilta joukkueilta, koska näin matkustaminen tapahtuu inhimilliseen aikaan ja kustannukset pysyvät kurissa. Toinen vastaava kierros on keväällä Mikkelissä.
Ensimmäisessä ottelussa OSK:lla oli vastassa Squash Kuopio. Kokeneemmat junnumme Nuutti ja Samuli väänsivät itselleen voitot pidemmällä kaavalla 3-2 ja 3-1. Santeri ja Teemu tekivät liigadebyyttinsä ja kyyti oli kylmää... 3-0 tappiot molemmille. Peli siis 2-2.
Toisessa ottelussa vastaan asettui Mikkelin Squash. Flunssaisen Samulin peli ei ihan ollut uomissaan ja tappio tuli 3-0. Nuutti pelasi varmasti 3-0 voiton. Teemu pääsi toisessa pelissä jo liigavauhtiin. Välillä sitä tuntui olevan liikaakin ja lyöntipeli kärsi. Pitkän taistelun jälkeen tappio 3-2. Severi aloitti liigauransa 3-0 tappiolla, mutta ottelu oli tasaisempi kuin numerot antavat olettaa. Tappio ottelusta siis 3-1.
Sunnuntaina OSK aloitti sarjan ennakkosuosikkia Joensuun Squash Kerhoa vastaan. Nuutti pelasi pirteästi ja voitti 3-0. Samulilla, Teemulla ja Santerilla olikin vaikeampaa ja 3-0 tappiot kaikille. Tappio 3-1
Viimeisessä pelissä vastaan asettui paikallisvastustaja Kooma Squash. El Classicoksikin nimetty ottelu oli hieman kaksijakoinen. Severi ja Teemu eivät voineet mitään Heinäpään jyrille ja selvät 3-0 tappiot. Nuutti ja Samuli painivat pidempään omien vastustajiensa kanssa. Samuli väänsi väkisin flunssaisenakin 3-1 voiton Kalle Väisäsestä. Nuutti antoi Tapio Ulkuniemelle kaksi erää eteen ennenkuin väänsi 3-2 voiton. Peli siis 2-2.
Kierros meni odotusten mukaisesti, vaikka ollaankin sarjan viimeisenä tasapisteissä paikallisvastustajan kanssa. Samuli ja Nuutti pystyvät voittamaan pelejä tällä tasolla, muut junnut saavat hyvää kokemusta ja keväällä odotettavissa on jo voittoja tällä kehityssuunnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti